Missä?
Kulttuuriareena Gloria, Pieni Roobertinkatu 12, Helsinki
Lauantaina 28.10.2006 kello 20-03
Liput 7 euroa ovelta.
Ennakkoliput Tiketti 7e (sis. toimitusmaksun)
K-18.
Animaattoreiden maaottelu!
Viime vuonna syntymänsä parkaissut, kiihkeä animaattoreiden joukkuekisa kokoaa jälleen ammattilaiset työskentelemään yleisön edessä.
Maaottelussa kehään nousevat ainakin Viro ja Ruotsi isäntiä vastaan, mustana hevosena ehkäpä viimevuoden voittajat Turusta! Animaatioelokuva on luotava puolessa tunnissa minimaalisista materiaaleista. Joukkueiden tähdet ja arvovaltainen tuomaristo julkistetaan myöhemmin. Varaudu tunkeutumaan eturiviin Glorian hikiselle tantereelle!
Kunniaa ja maallista mammonaa
Klubilla julkistetaan juhlallisesti Animatricksin ANOBA-nominaatio sekä myönnetään Laurea-palkinto kotimaisten animaatioelokuvien parhaalle.
Tanssitus
Klubia vauhdittaa melodisen kitararockin Lodger. Esikoisalbumi julkaistaan vielä USA:n lisäksi Kanadassa ja Ranskassa, uusi levy "How Vulgar" polkaistaan myyntiin Suomessa lähiaikoina. Yhtyeen basistin, Hannes Häyhän Lodgerille ohjaamat animaatiomusiikkivideot ovat visualisoineet ja tuoneet bändin esille erityisesti internetin jakelun kautta. "Doorsteps"-video voitti Oulun musiikkivideofestareiden pääpalkinnon vuonna 2003 ja miljoonat latasivat videota! "Satan" palkittiin tänä vuonna kunniamaininnalla.
http://www.lodger.tv