Notice: wpdb::prepare kutsuttiin väärin. The query argument of wpdb::prepare() must have a placeholder. Lisätietoja: Debugging in WordPress(Tämä viesti lisättiin versioon 3.9.0.) in /biz/animatricks.net/html/blog2/wp-includes/functions.php on line 3114

Notice: wpdb::prepare kutsuttiin väärin. The query does not contain the correct number of placeholders (0) for the number of arguments passed (1). Lisätietoja: Debugging in WordPress(Tämä viesti lisättiin versioon 4.8.3.) in /biz/animatricks.net/html/blog2/wp-includes/functions.php on line 3114
Festivaalien taika ei haihdu
Notice: wpdb::prepare kutsuttiin väärin. The query argument of wpdb::prepare() must have a placeholder. Lisätietoja: Debugging in WordPress(Tämä viesti lisättiin versioon 3.9.0.) in /biz/animatricks.net/html/blog2/wp-includes/functions.php on line 3114

Notice: wpdb::prepare kutsuttiin väärin. The query does not contain the correct number of placeholders (0) for the number of arguments passed (1). Lisätietoja: Debugging in WordPress(Tämä viesti lisättiin versioon 4.8.3.) in /biz/animatricks.net/html/blog2/wp-includes/functions.php on line 3114
Festivaali
In English

Festivaalien taika ei haihdu


Notice: wpdb::prepare kutsuttiin väärin. The query argument of wpdb::prepare() must have a placeholder. Lisätietoja: Debugging in WordPress(Tämä viesti lisättiin versioon 3.9.0.) in /biz/animatricks.net/html/blog2/wp-includes/functions.php on line 3114

Notice: wpdb::prepare kutsuttiin väärin. The query does not contain the correct number of placeholders (0) for the number of arguments passed (1). Lisätietoja: Debugging in WordPress(Tämä viesti lisättiin versioon 4.8.3.) in /biz/animatricks.net/html/blog2/wp-includes/functions.php on line 3114
HEIKKI JOKINEN

Heikki Jokinen

Heikki Jokinen on YTM, vapaa toimittaja sekä animaatioon ja sarjakuvaan erikoistunut kriitikko. Hän on toiminut muun muassa Suomen arvostelijain liiton puheenjohtajana ja on nykyään Animaatioklinikan puheenjohtaja sekä kansainvälisen Asifan varapuheenjohtaja. Hän on kuulunut muun muassa Annecyn, Stuttgartin , Varnan ja Zagrebin animaatiofestivaalien valintalautakuntiin sekä eri tuomaristoihin kymmenillä animaatio-, dokumentti- ja lyhytelokuvafestivaaleilla. Kuratoinut animaation esityssarjoja festivaaleille useissa maissa sekä luennoinut taidekorkeakouluilla Aasiassa, Afrikassa, Euroopassa sekä Etelä- ja Pohjois-Amerikassa

HEIKKI JOKINEN

HEIKKI JOKINEN

Olin juuri viikon Stuttgartin animaatiofestivaalilla Saksan Hessenissä, seitsemättä kertaa. Kun mukaan laskee sen reilun viikon, jonka kerran istuin Stuttgartissa valintalautakunnan jäsenenä, olen viettänyt kaupungissa lähes pari kuukautta elämästäni animaatioelokuvia katsomassa. Niin se käy.

Ennen digitaalista levitystä animaatio eli lähinnä festivaaleilla ja varttuneemmat kansalaiset muistavat jopa ajan, jolloin ei vielä saanut videokasettejakaan. Muualla sitä ei käytännössä nähnyt. Jos halusit nähdä alan mestareiden teoksia tai uusinta uutta, festivaalille oli lähdettävä.

Muistan sen huikean elämyksen kun ensi kerran näin Quay-veljesten elokuvia 1980-luvulla Luccan festivaalilla Italiassa, isolla kankaalla 35 mm filmiltä. Tai sen kerran, kun näin minulle ennestään tuntemattoman Te Wein retrospektiivin. Tulin salista henkeäni haukkoen, aivan kuten nähtyäni ensimmäistä kertaa uudet restauroidut kopiot Ladislas Starewichin varhaisista hyönteisanimaatioista.

Uskokaa tai älkää, ei kauaakaan sitten oli aika, jolloin Hayao Miyazakin elokuviakin näki Euroopassa vain harvoilla festivaaleilla. Ensimmäinen näkemäni Miyazakin elokuva oli 1992 valmistunut PORCO ROSSO Annecyn festivaalien pääsalin valtavalta kankaalta yli tuhannen hengen yleisön kanssa. Unohtumaton kokemus.

Laskin, että olen osallistunut Annecyn festivaalille 13 kertaa, ja sielläkin vielä tulee päälle se lähes kaksi viikkoa, jonka talvella 2005 tuijotin elokuvia aamusta iltaan valintalautakunnan jäsenenä. Siitä taitaa tulla jo yhteensä kolmisen kuukautta Alppien juurella animaatiota ihailemassa.

Ytimenä ihmiset

Vaikka nykyään – kuulemma – kaikkea saa kaikkialta milloin vain, on elokuvafestivaali säilyttänyt oman taikansa. Se ei ole vain toivottavasti osaavasti valittujen elokuvien katsomista suurelta kankaalta teknisesti hyvinä esityksinä yhdessä muiden ihmisten kanssa, se on paljon muutakin.

Stuttgartin festivaalin vetonauloja on kaupungin keskustaan pystytetty ulkoilmateatteri. Kauniilla ilmalla se kerää tuhansia paikallisia ihmisiä animaation ääreen. Kuva: Trickfilm-Festival Stuttgart.

Stuttgartin festivaalin vetonauloja on kaupungin keskustaan pystytetty ulkoilmateatteri. Kauniilla ilmalla se kerää tuhansia paikallisia ihmisiä animaation ääreen. Kuva: Trickfilm-Festival Stuttgart.

Festivaalin ydin ovat ehkä sittenkin ihmiset, eivät elokuvat. Hyvällä festivaalilla on runsaasti vieraita ja se suhtautuu heihin kunnioittavasti järjestäen ohjaajien keskustelutilaisuuksia, esittelemällä tekijöitä yleisölle ja mahdollistamalla kaikin tavoin muiden tapaamisen.

Vieraat ovat se tekijä, joka erottaa toisistaan esityssarjan ja festivaalin. Vieraat ja oheistapahtumat ovat se, joka luo festivaalille oman ilmakehän. Hyvä festivaali pitää huolen, että ihmiset tapaavat toisensa.

Se avaa festivaalille kahvilan, baarin tai klubin, jossa voi luppohetkinään roikkua. Se järjestää kokkareita ja juhlia, joihin kaikki kutsutaan mukaan. Se tukee kilpailusarjojen ohjaajien osallistumista tarjoamalla ainakin majoituksen, toivottavasti ruokailukuponkeja ja kenties jopa tukea matkakuluihin. Se saa paikallisenkin katsojan oivaltamaan, että tämä on jotain erikoista, ei vain satunnaisia näytöksiä.

Silti on festivaaleja, jotka eivät näin tee. Ällistyttävin muistikuvani on 20 vuoden takaa Bilbaon perinteisiltä lyhytelokuvafestivaaleilta. Festivaali osoitti hotellin, mutta en saanut koskaan tietää mitään muista vieraista: tapahtuman toimistossa ei osattu kertoa mitään, osallistujalistoja tai postilokeroita ei ollut, vierailevia ohjaajia ei esitelty näytösten yhteydessä, festivaalibaaria ei ollut nimetty eikä mitään yhteisiä tilaisuuksia järjestetty.

Pääpalkinnon voitti suomalainen elokuva, mutta palkintoa noutamaan ei ohjaajan poissa ollessa edes pyydetty ainoaa suomalaista osanottajaa, kuten usein tapana on. Sen nouti Kanadan suurlähettilään vaimo.

Vasta kun tapahtuma oli loppunut ja palkinnot jaettu, festivaali kutsui ulkomaiset vieraat kekkereihin erääseen baariin. Hämmästykseni oli suuri, kun näin paikalla ison joukon ulkomaisia vieraita – kaikki olivat hortoilleet yksikseen monta päivää tapaamatta ketään. Juhlat olivat kyllä hyvät.

VVIP:nä Intiassa

Tuomaristoihin valituille sen sijaan osoitetaan välillä jopa kiusallisen tarkkaa huolenpitoa. Olen pari kertaa ollut tuomaristoissa Mumbain dokumenttielokuvafestivaalilla, ja siellä vieraanvaraisuudella ei ollut mitään rajaa. Vieraiden käyttöön varatut autotkin oli ajettu kahteen luokkaan: VIP ja VVIP, very very important person. Mitä tarvitsitkaan, festivaali järjesti sen. Pyytämäni Bollywoodin studioiden kierros järjestyi sujuvasti sekin.

Toki näin tehdään olosuhteiden vuoksi täälläkin, ja kaikille. Olin toistakymmentä vuotta mukana Tampereen lyhytelokuvajuhlien eri tehtävissä. Tampereella tuli muistaa varata pipoja ja muita talvivarusteita maahan saapuville Pohjolan talvea tuntemattomille vieraille.

Jokin vuosi sitten toimin taiwanilaisen animaatiofestivaalin vierailevana ohjelmistosuunnittelijana. Olot olivat muhkeat, viiden tähden hotellista käyttööni varattu sviitti oli parin tavallisen helsinkiläisen asunnon kokoinen. Varmuuden vuoksi jääkaappiin oli ladattu ainakin 40 pulloa virvoitusjuomia, jos sattuisi tulemaan jano.

Taikuuden salaisuus

Mutta festivaalin ydin on kuitenkin selkeä: ihmiset, elokuvat, muiden tapaaminen, silmien aukaiseminen. Se on se taikuus, joka saa minut lähtemään kenties jälleen kerran Stuttgartiin, ja ties minne.

Kirjoittaja muistelee osallistuneensa tuomaristoihin 18:lla kansainvälisellä elokuvafestivaalilla, samoin puolen tusinan festivaalin valintalautakuntiin.