Virta
In English

Japanin vaihtoehtoisen animaation uusi aalto on järisyttävän hyvää

Elli Vuorinen on valmistunut animaatio-ohjaajaksi Turun taideakatemian animaatiolinjalta. Hänen kaksi ensimmäistä koulutyönä tekemää elokuvaa, Kielitiettyni (2010) ja Benigni (ohjattu Pinja Partasen and Jasmiini Ottelinin kanssa 2009), ovat saaneet tunnustusta ja näkyvyyttä elokuvafestivaaleilla ympäri maailmaa. Muun muassa Kielitiettyni on voittanut pääpalkinnon Tricky Women-festivaaleilla, parhaan elokuvan palkinnon opiskelijasarjassa Anifest-festivaaleilla Tsekeissä ja erikoispalkinnon Tampereen Elokuvajuhlilla. Benigni valittiin edustamaan suomea ANOBA-kilpailussa (Award of Nordic and Baltic Animation Festival) 2010. Tällä hetkellä ohjaaja viimeistelee kolmatta lyhytelokuvaansa Tokiossa Animaatiotaideresidenssissä ja toimii freelancer kuvittajana. Lisää tietoja elokuvista ja muista töistä voi löytää Ellin www-sivuilta: ellivuorinen.com

Elli Vuorinen

Elli Vuorinen on valmistunut animaatio-ohjaajaksi Turun taideakatemian animaatiolinjalta. Hänen kaksi ensimmäistä koulutyönä tekemää elokuvaa, Kielitiettyni (2010) ja Benigni (ohjattu Pinja Partasen and Jasmiini Ottelinin kanssa 2009), ovat saaneet tunnustusta ja näkyvyyttä elokuvafestivaaleilla ympäri maailmaa. Muun muassa Kielitiettyni on voittanut pääpalkinnon Tricky Women-festivaaleilla, parhaan elokuvan palkinnon opiskelijasarjassa Anifest-festivaaleilla Tsekeissä ja erikoispalkinnon Tampereen Elokuvajuhlilla. Benigni valittiin edustamaan suomea ANOBA-kilpailussa (Award of Nordic and Baltic Animation Festival) 2010. Lisää tietoja elokuvista ja muista töistä voi löytää Ellin www-sivuilta: ellivuorinen.com

ELLI VUORINEN

ELLI VUORINEN

Välillä tuntuu elokuvafestivaaleilla animaatioita katsoessaan aistivansa tiettyjä trendejä, usein toistuvia teemoja, tyylejä ja tekniikoita. Japanilainen vaihtoehtoinen animaatio on aina ollut oman polkunsa kulkija. En tiedä johtuuko se satoja vuosia vanhoista kansansaduista ja hahmoista vai japanilaiselle kulttuurille tyypinomaisesta sosiaalisesta rajoittuneisuudesta, joka pakottaa ihmiset purkamaan patoutumat ja pakkomielteet taiteeseen. Oli miten oli, Japani on mitä inspiroivin paikka asua ja tehdä taidetta. Sain kokea sen omakohtaisestikin Tokion animaatiotaideresidenssissä tänä keväänä.

Näin noin kuukausi sitten Tokion yliopiston animaatiolinjan vastavalmistuvia maistereita ja heidän elokuviaan. 15 opiskelijaa esittelivät mitä omaperäisimpiä elokuvia. Viime blogikirjoituksessani esittelin jo ohi mennen samaisesta maisterilinjalta valmistuneiden animaatiotaiteilijoiden perustaman Calf-kollektiivin, jonka jäsenien työt ovat ainakin henkilökohtaisesti parhaita näkemiäni lyhytanimaatioita pitkään aikaan. Ja Tokion animaatiolinja leipoo sitä vauhtia uusia tulokkaita, että päätä huimaa. Animatricksissakin voi nähdä Kansainväliset huiput 2 – näytöksessä Shin Hashimoton huikean Belugan. Tässä kohtaa pitää mainita, että nämä elokuvat eroavat paljon kaupallisesta anime-tyylistä, joka yhdistetään automaattisesti japanilaiseen animaatioon.

Japanissa vaihtoehtoinen animaatio yleisemmin tunnetaan ”taideanimaationa”, jonka juuret ulottuvat sotia edeltävälle ajalle, jolloin animaation pioneerit Seo Mitsuyon, Masaoka Kenzon piirrosanimaatiot ja Ofuji Noburon pala-animaatiot olivat uraauurtavia taidonnäytteitä. Myöhemmin mainitsemisen arvoisia ovat esim. Okamoto Tadanarin ja Kihachiro Kawamoton stop motion -animaatiot. Myös Astroboyn, ensimmäisen japanilaisen animaatiosarjan luoja Tezuka Osamu teki kokeellisempia ja paikoittain hyvinkin härskejä animaatioita. Viime vuonna minulla oli ilo vierailla Hiroshiman animaatiofestivaaleilla, missä Yoji Kurin retrospektiivin punastuttavat ja hassut elokuvat eivät jättäneet ketään kylmäksi. Tämän tunnetun festivaalin on perustanut taideanimaatioistaan tunnettu Kinoshita Renzo vaimonsa kanssa.

YAMAMURAN STUDIO

YAMAMURAN STUDIO

Tokion yliopistossa animaatio-opiskelijoita tukemaan on palkattu neljä professoria tuotantojen joka vaiheessa. Yksi heistä on tämän hetken tunnetuin japanilainen vaihtoehtoisen animaation tekijä Koji Yamamura. Menestyksestään huolimatta Yamamura haluaa pitää tuotantonsa pieninä. Hän suosii yksin työskentelyä ja käyttää animaattoreita vain aikarajoitusten niin vaatiessa. Hän työskentelee kotistudiossaan vaimonsa kanssa ja vierailee vain satunnaisesti yliopistossa mentoroimassa nuoria kollegoitaan.

Vierailin hänen kotistudiossaan maaliskuun alussa ja oli mielenkiintoista huomata kuinka Yamamuran studio oli täynnä uusimpia tietokoneita ja muita laitteita, vaikka hänen tuoreimmat elokuvat ovat hyvin uskollisia perinteisille tekniikoille. Uusimmassa lyhytelokuvassaan Muybridge’s Strings Yamamura ei ole käyttänyt useita layereita tai muuta nykyteknologialle tyypillistä kompotisointia, vaan maalannut jokaisen freimin yksitellen yhdelle paperille. Silti tämä melkein puritaanisen tekniikan käytön pohjalla on tekninen mieli. Yamamura esitteli innokkaana kolmen vuosikymmenen aikana käyttämiään tekniikoita ja laitteita kalvolle printatuista kolmiulotteisista hahmoista digitaalisen ajan eri tekotapoihin. Hän suunnittelee jo tekevänsä seuraavan elokuvan 4K-resoluutiolla, vaikka sen aihe on vielä hakusessa.

Yamamuran lisäksi kaksi animaatiolinjan professoria Yuichi Ito ja Taruto Fuyama tekevät myös animaatioita. Kaikki ovat keskenään hyvin erilaisia ohjaajia. Tämä tarjoaa varmasti usean näkökulman lähestyä koulutöitä ja estää liian profiloitumisen yhteen tyyliin, mistä Turun animaatiolinjaa on aikanaan syytetty. Itsekin sieltä valmistuneena olen kuullut moneen otteeseen, kuinka entinen opettajani Priit Pärn on vaikuttanut opiskelijoidensa tyyliin ja tapaan kertoa tarinoita. En voi kieltää hänen vaikutusta omaan taiteelliseen ajatteluuni. Pärnin perustettua maisterilinjan Tallinnaan muutama vuosi sitten Turun Taideakatemian animaatiolinjalla ei ole ollut vakituista taiteellista johtajaa. Se vaikuttaa varmasti sieltä valmistuviin koulutöihin, mutta ei välttämättä huonolla tavalla. Vahvan auktoriteetin läsnäolo voi pahimmassa tapauksessa estää opiskelijoiden kokeilunhalun ja tukahduttaa motivaation luoda omanlaisia elokuvia. Vakituisen taiteellisen johtajan puuttuminen Turun koulussa on valitettavaa, mutta enemmän olen huolissaan jo pitkään jatkuvasta trendistä, mikä haluaa muuttaa animaatiolinjan taiteellisesti korkeatasoisesta koulutuksesta kaupallisesti kilpailukykyisemmäksi opintolinjaksi. Vielä ainakin tämä ”post-Priit-aikakauden” koulutöiden taso vaikuttaa pysyneen korkeana, mistä todisteena moni on valittu Animatricksin Uudet kotimaiset -näytökseen.

Comments

  1. Heta Jäälinoja says:

    Hyvä kirjoitus! Japanilainen poskienpunastutus alkoi kovasti kiinnostaa! Ja hyvää pohdintaa Turun koulun (mieleen tuli heti Rafaelin Ateenan koulu – kuka maalaisi freskon, jossa kaikki vuosien saatossa valmistuneet animaattorit & opettajat loikoilisivat marmoriportailla?) tilanteesta. Ehkä suurin ongelma on se, ettei nyt ole ketään, joka sanoisi, että käsikirjoitus ei ole tarpeeksi hyvä. Kukaan ei uskalla puristaa opiskelijoista parhaita mehuja, koska aikataulut ajavat kaiken edelle. Opiskelijat jätetään oman itsekriittisyytensä ja toistensa nojaan.

    Nyt tästä tuli liian poliittinen kommentti ja minut ehkä sensuroidaan.

  2. Tapani Tolonen says:

    Tuo Yoji Kuri on kyllä mainio. Hänellä on ilahduttavan kotikutoinen ja _säästeliäs_ tyyli. Esimerkiksi tässä ”Mangassa”
    http://www.youtube.com/watch?v=gjQ36Zs6P-k
    Mahtavaa viivahämäystä koko leffa. Lyhyitä episodeja. Vähän pitkä kyllä.

  3. Komppaan että kiinnostava teksti! Olen ihan pihalla siitä, mitä japanilaisessa nykytaideanimaatiossa tapahtuu, Atsushi Wadan jutut ovat viimeksi mieleen muistuva päräytys. Joten kiitos uusista vinkeistä!