Virta
In English

Kissa nousee

TAPANI TOLONEN

Tapani Tolonen

Tapani Tolonen on viidennen vuoden animaatio-opiskelija Turun taideakatemiassa. Hän on tehnyt piirroselokuvan ”Naamat” (2010), ollut mukana nukke-elokuvan ”Yli ja Ympäri” (2011) tekijäryhmässä ja viimeistelee nyt piirrettyään ”Dikotomia”.

TAPANI TOLONEN

TAPANI TOLONEN

Etsin kirpputorilta mahdollisimman huonokuntoista kirjaa erästä projektia varten ja löysin Helge Miettusen romaanin ”Sivistynyt kurjuus”. Kiinnostuin tekijästä sen verran, että googletin hänet.

Osoittautui, että Miettunen oli julkaissut ensimmäisen suomalaisen elokuvaestetiikan oppikirjan ”Johdatus elokuvan estetiikkaan” (1949). Hankin sen kirjastosta ja yllätyin. Kirja nimittäin aloittaa elokuvalajien listansa ”piirretystä elokuvasta”.

Yleensä elokuvakirjoissa animaatio on kuriositeetti, joka on syrjässä tai sivussa elokuvahistorian suuresta linjasta. Se ei tunnu asettuvan elokuvan lajiksi muiden joukossa. ”Johdatus elokuvan estetiikkaan” on poikkeus.

Miettunen sijoittaa kaikki elokuvat yhdelle jatkumolle suhteessa siihen, miten hyvin ne kykenevät hallitsemaan kohdettaan. Dokumenttielokuva, erityisesti uutisraportti, ei hallitse kohdettaan, vaan kohde hallitsee sitä. (Koeta vaikka kuvata kissaa.) Se, mitä tapahtuu, milloin, miten; kynsiikö se ja missä valaistuksessa, ei ole ohjaajan kontrollissa. Hän voi korkeintaan määrätä kuvarajauksesta yms. Fiktioelokuvassa voidaan kontrolloida jo paljonkin (voidaan kuvata studiossa, valaisu on hallinnassa, kissa on ammattilainen) mutta siinäkään ei saavuteta täyttä hallintaa. Se saavutetaan ainoastaan piirrosanimaatiossa.

Piirrosanimaatiossa kaikesta voi päättää itse. Ja kaikki on myös pakko tehdä itse. Toistuvasti huomaa, että kuvasta puuttuu jokin aiemmin nähty kattila, ja se täytyy käydä piirtämässä. Toisaalta ruudusta ei tarvitse poistaa puhelinpylväitä, taivaanrannassa ei aja autoja, eikä legioonalaisilla ole rannekelloja. Kaikki ajoitukset ovat kohdillaan. Lisäksi animaattori on samassa asemassa kuin kirjailija: Jos hän ei halua kertoa, minkä väriset hiukset jollain hahmolla on, hän voi jättää ne värittömiksi. Hän voi jättää maailmasta pois kaiken, millä ei ole tarinan kannalta merkitystä.

Siksi Miettusen mukaan: ”Piirretty elokuva ja itsenäinen, taiteellinen valokuvapohjainen elokuva, joissa molemmissa kuvauskohde ilman ennakkorajoituksia hallitaan, edustavat elokuvan taiteellisesti korkeimpia muotoja.”

Miettusen luokittelu on omaperäinen. Samoihin aikoihin hänen kanssaan ranskalainen André Bazin loi oman ”realistisen” elokuvateoriansa, jonka kulmakivi on myös elokuvan ja todellisuuden välinen suhde. Siinä missä Bazin pitää todellisuuden hallintaa elokuvan kannalta huonona juttuna ja tahtoo elokuviin mahdollisimman paljon todellisuuden hallitsemattomuutta ja satunnaisuutta, Miettunen on arvotuksissaan neutraalimpi.

Silmäiltyäni Miettusen kirjan läpi palautin sen kirjastoon. Vasta äskettäin tajusin, että tuo vanha tutkielma selittää asioita myös meidän ajassamme.

Fiktioelokuva on koko ajan lähestynyt animaatiota. Esimerkiksi hiljattain nähdyt HOBITTI ja PIIN ELÄMÄ sisältävät paljon tietokoneanimaatiota. Animoitu tiikerihän ei katso kameraan. AVATAR oli lähes puhtaasti animaatioelokuva. Taannoin oli tv:n ohjelmatiedoissakin BEOWULF merkitty animaatioksi, jossa näyttelee Anthony Hopkins.

Eikä ole kyse pelkästään spektaakkeleista. Aivan tavallisissa draamaelokuvissakin käsittääkseni digitaalinen kuvankäsittely ja sen myötä animaatio eri muodoissaan on läsnä, vaikka ne voitaisiin toteuttaa myös ilman.

Tämä on Miettusen luokittelun kannalta ymmärrettävää, sillä vain animaatiossa toteutuu taiteilijan täysi kontrolli ja täysi vapaus; siis yksinvaltius, jota fiktioelokuvan tekijät tavoittelevat. Tällaisen logiikan mukaan olisi ihanteellista, jos kävisi päinsä siirtää elokuva suoraan ohjaajan aivoista (tai missä se nyt onkaan) videotiedostoksi.

Fiktioelokuvan animaatiollistuminen on nähdäkseni kuitenkin synnyttänyt vastailmiön. Nykyinen dokumenttielokuvan noste Suomessa ja muuallakin osoittaa, että ihmiset kaipaavat myös jotain kontrolloimatonta. Samoin selittyy Youtuben arkipäivävideoiden suosio.

Todellisuus nousee kuin Felix-kissa tuhkasta, kuten kauppaneuvos Paukulla oli tapana sanoa.