Notice: wpdb::prepare kutsuttiin väärin. The query argument of wpdb::prepare() must have a placeholder. Lisätietoja: Debugging in WordPress(Tämä viesti lisättiin versioon 3.9.0.) in /biz/animatricks.net/html/blog2/wp-includes/functions.php on line 3114

Notice: wpdb::prepare kutsuttiin väärin. The query does not contain the correct number of placeholders (0) for the number of arguments passed (1). Lisätietoja: Debugging in WordPress(Tämä viesti lisättiin versioon 4.8.3.) in /biz/animatricks.net/html/blog2/wp-includes/functions.php on line 3114
Pitkät jäähyväiset
Notice: wpdb::prepare kutsuttiin väärin. The query argument of wpdb::prepare() must have a placeholder. Lisätietoja: Debugging in WordPress(Tämä viesti lisättiin versioon 3.9.0.) in /biz/animatricks.net/html/blog2/wp-includes/functions.php on line 3114

Notice: wpdb::prepare kutsuttiin väärin. The query does not contain the correct number of placeholders (0) for the number of arguments passed (1). Lisätietoja: Debugging in WordPress(Tämä viesti lisättiin versioon 4.8.3.) in /biz/animatricks.net/html/blog2/wp-includes/functions.php on line 3114
Virta
In English

Pitkät jäähyväiset


Notice: wpdb::prepare kutsuttiin väärin. The query argument of wpdb::prepare() must have a placeholder. Lisätietoja: Debugging in WordPress(Tämä viesti lisättiin versioon 3.9.0.) in /biz/animatricks.net/html/blog2/wp-includes/functions.php on line 3114

Notice: wpdb::prepare kutsuttiin väärin. The query does not contain the correct number of placeholders (0) for the number of arguments passed (1). Lisätietoja: Debugging in WordPress(Tämä viesti lisättiin versioon 4.8.3.) in /biz/animatricks.net/html/blog2/wp-includes/functions.php on line 3114
TAPANI TOLONEN

Tapani Tolonen

Tapani Tolonen on viidennen vuoden animaatio-opiskelija Turun taideakatemiassa. Hän on tehnyt piirroselokuvan ”Naamat” (2010), ollut mukana nukke-elokuvan ”Yli ja Ympäri” (2011) tekijäryhmässä ja viimeistelee nyt piirrettyään ”Dikotomia”.

TAPANI TOLONEN

TAPANI TOLONEN

Valmistuin Turun taideakatemiasta. Lopputyöni ”Dikotomian” ensi-ilta oli ”Videoiden yössä” toukokuun lopussa. Sitten oli valmistujaisjuhla ja johtajamme Eija Saarisen puutarhajuhla, jossa jouduimme lopulta jättämään toisillemme katkerat hyvästit. Koko viides vuosi oikeastaan oli yhtä pitkää jäähyväistä. Nyt olen kuukauden ajan koettanut selvitä koulunjälkeisestä alakuloisuudesta. On ikävä kaikkia; leffalaisia, kuvislaisia ja kaikkia.

Kupeksin siis puoli vuosikymmentä koulutusohjelmassa, jonka pitäisi kestää neljä vuotta. Mutta se on tavallista. Meidän vuosikurssistamme taisi valmistua vain yksi ajallaan; edellisestä saapumiserästä ei muistaakseni ketään. Olen miettinyt syitä tähän ja löytänyt kaksi.

Ensinnäkin työharjoittelua on vähän liikaa. Harjoittelun ajatus on tietysti se, että opiskelija saa kontakteja ja pääsee helpommin hommiin koulun jälkeen. Animaatiopuolella tämä ei kuitenkaan kovin hyvin toimi.

Hain harjoittelupaikkoja ensin alueen yrityksistä, ja vain yhdeltä sain vastauksen, joka oli: ”Meidän firma on vain tällainen nyrkkipaja, ei meillä oikein ole töitä.” ”On se kumma, ettei ilmainen työvoima kelpaa”, ajattelin, vaikka ei se mitään kumma ole: jonkun pitäisi perehdyttää uusi harjoittelija toimeensa, ja se vie aina aikaa.

Onneksi löysin taiteilijat. He tarvitsevat aina apulaisia, koska heillä on yleensä rahaa hädin tuskin leffan materiaaleihin ja toimeentuloon. Harjoittelijalle ei kuitenkaan makseta mitään, eivätkä nämä taiteilijat ole kovin todennäköisiä työnantajia koulusta valmistuneille. On selvää, että ilman palkkaa ei viitsi lähteä toiselle paikkakunnalle, vaan tekee harjoittelut joko kotikaupungissaan tai etänä.

Harjoittelijoita otetaan hommiin, jotka he jo osaavat, jottei tarvitse kuluttaa aikaa heidän opettamiseensa. Mutta mitä siinä sitten oppii? Kaikki omat työharjoittelupaikkani olivat hyviä, mutta kolme kuukautta olisi riittänyt viiden sijasta.

Jos työharjoittelua olisi ollut vähemmän, olisin ehkä valmistunut pari kuukautta aikaisemmin mutta en kuitenkaan ajoissa. Miksi siis viivyin täällä näin pitkään? Koska tein kolme elokuvaa, joista kaksi oli liian pitkiä. Mutta mistä se johtui?

valopoydat

Ainakin itselläni oli tällainen ajatus: ”Tee nämä leffat nyt, koska koulun jälkeen ei tule enää mahdollisuutta.” Koulussa on sentään välineet, opettajat ja luokkakavereita. Jos koulun jälkeen olisi realistiset mahdollisuudet päästä tekemään animaatioita, ihmiset valmistuisivat nopeammin, koska kouluelokuvat olisivat todellakin vain harjoitustöitä, jotka pitää saada äkkiä alta pois. Nyt ei ole oikein houkutinta.

Ne animaatio-opiskelijat, jotka suuntautuvat pelialalle, löytävät palkallisia työharjoittelupaikkoja pelifirmoista ja he myös valmistuvat vauhdikkaammin halutessaan päästä nopeasti hommiin. (Tai sitten heiltä jää valmistuminen kokonaan väliin, kun he jäävät työelämään.)

Oli se silti hauskaa niin kauan kuin sitä kesti. Koulussa tapasi mainioita ihmisiä, vaikka totta puhuakseni: Kun on koko ajan oma leffa ojassa, ei ole energiaa paljon verkostoitua, mikä kaduttaa nyt. Siitä huolimatta huomaan olevani moikkailuväleissä aika monen suomalaisen animaattorin kanssa. (Ja usein näkee mediassa, että se ja se kirjailija, runoilija tai muusikko on valmistunut Turun taideakatemian anielo–puolelta, joten katson olevani moraalisesti moikkailuväleissä myös heidän kanssaan.)

Jos olisi ollut enemmän ajokunnossa, olisi helposti voinut tehdä kaikenlaista poikkitaiteellista projektia vaikka tanssijoiden, kuvataiteilijoiden, valokuvaajien tai nukketeatterilaisten kanssa. Tällaisiin proggiksiin saattoi aina lainata koulun varusteita, riitti, kun kävi varastolta kuittaamassa.

Koulun henki oli kotoisa. Ruokalan emäntä, vahtimestarit, opettajat, pajamestarit, varastomestarit ja opiskelijat tuntevat kaikki toisensa. Usein jäin suustani kiinni, kun kävin lainaamassa varastolta mikrofonia ja opin samalla virittämään sähkökitaran.

Kiitokset kunnioitetuille opettajille ja rakkaille kollegoille. Eläköön Taideakatemia!